Tämän kirjoituksen ajattelin omistaa kokonaan omalle jaksamiselleni. Mitä on hoitaa 1- ja 2-vuotiaita lapsia yksin aamut, päivät, illat ja yöt (lapset eivät kelpuuta isäänsä rauhoittelemaan yöitkujen aikana), arjet ja viikonloput. Tätä blogia kirjoittaessa on tullut vähän sellainen olo, että olen antanut aika epärealistisen helppoa kuvaa meidän kotiarjesta rakennusprojektin keskellä. Toki meillä tapahtuu kivoja juttuja lasten kanssa -esikoinen oppi päiväkuivaksi, kuopus on oppinut ketteräksi liikkujaksi, olen jaksanut hoitaa kaverini lastakin ym. Mutta laajemmasta näkökulmasta katsottuna niin kyllä mä olen aika kuollut ja tyhjiin imetty.
Mä arvostan kamalasti tuota miestäni, joka arkipäivisin käy palkkatyössään tienaamassa rahaa perheellen ja illat ja viikonloput raataa fyysistä työtä tuolla meidän raksalla. Samaan aikaan jostain syystä en ole osannut arvostaa omaa työtäni. Minähän vain "leikin lasten kanssa kotona päivät pitkät". No, todellisuudessahan mun "leikkiminen" on julkisillä kulkuvälineillä tuplarattaiden kanssa ruokakaupassa käymistä, ruoan laittoa (lapset syövät 5x päivässä), lasten syöttämistä, kotimme siivoamista, siivoamista ja siivoamista, pyykin pesua (kone pyörii yleensä kerran päivässä -joka päivä viikossa), puhtaiden viikkaamista, vappojen vaihtoa, lasten pukemista, sitten sitä lasten kanssa leikkimistä, lukemista, ulkoiluttamista, harrastuksiin viemistä, kissojen ruokkimista, kissanhiekan siivoamista, kissan oksennuksen siivoamista (sitä riittää kolmen pitkäkarvaisen kissan kanssa!)... Mitään itsekästä omaa aikaa ei ole päiväsellä ollut sen jälkeen kun esikoinen vuoden vaihteessa lakkasi nukkumasta päiväunia. Päälle tulee vielä henkinen vastuu lasten kasvatuksesta. Väsyneenä sitä tulee ärhenneltyä turhistakin asioista lapsille ja sitten koettua siitä huonoa omaa tuntoa ja mietittyä kuinka sitä pysyvästi aiheuttaa traumoja lasten kehitykselle kun on niin huonotuulinen ja räjähtelevä äiti.
Mun henkireikiä ovat olleet keskiviikko iltojen body pumpissa käyminen ja sen jälkeen yksin ruokakaupassa kiertäminen ja sitten tietysti se, että joka ilta miehen tultua kotiin olen saanut vuodatta miehelle synnintunnustuksen siitä kuinka paska äiti olen taas ollut. On siinä muutamat itkut tullut itkettyä. Kitos rakas mieheni kun olet kuunnellut ja ollut valtavana tukena! <3
Raksalesken iso ongelma on se, että tilanne on kuin yksinhuoltajalla, mutta kauheasti sääliä ei heru, koska ei ole "oikea" yksinhuoltaja ja koska meidän tulevaisuus näyttää tosi valoisalta kunhan talo valmistuu. Voin kyllä sanoa, että se tulevaisuus ei lämmitä yhtään kun asunto on kaaoksessa, ruokaa pitäisi tehdä, lapset huutavat, itse on väsynyt ja hermo kireällä ja kissa oksentaa taas kerran matolle. Ja tätähän meidän arki todellisuudessa on hyvin usein.
Mä yhdyn monessa kohdassa sun tekstiin! Vaikka meillä ei ole sen suurempaa rakennusprojektia käynnissä, niin tunnen tekeväni kaikki kotihommat yksin. Mies on tämänkin illan ollut autotallissa tekemässä ties mitä... Joten kaiken olen saanut tehdä yksin. Nyt sain pojan nukkumaan (klo 21.30), niin ajattelin että jaksaisin vielä tehdä jotain. Vielä mitä, väsyttää niin, että voisin mennä suoraan nukkumaan.
VastaaPoistaJa sitten vielä kun tulee se toinen tähän päälle. Tällä hetkellä se aiheuttaa vaan fyysistä huonoa oloa (närästystä, liitoskipuja ja tätä ikuista väsymystä), mutta sitten kun se vaatii oikeaa huomiota?
Mä käytän surutta kyllä tv:tä lapsenvahtina tällä hetkellä. Aamuisin saan laitettua pyykit/tiskit ja käytyä suihkussa kun pikku kakkonen tai muumit tulevat. Iltaisin katsotaan yleensä nalle puhia, jos mua väsyttää. Tilanne ei varmaankaan parane, mutta nyt se tuntuu ainoalta ratkaisulta saada mitään tehtyä.
Kyllä se siitä ajan myötä, ainakin teille tulee upea talo! :)
Maiju, telkkari on todellakin ihan hyvä lastenvahti! Minäkin odotan päivän Pikku Kakkosta usein varmaan innokkaammin kuin lapset! ;-)
PoistaNykyään herätään usein niin myöhään että aamun Pikku Kakkonen on jo loppumassa, mutta esikoinen haluaa aamulla katsoa yhden tallennetun jakson Franklinia, joten sitä sitten ja itse saan samalla syötyä aamupalani ja luettua päivän lehden. :)
Täällä sinun blogiasi seurailee aika samassa tilanteessa olevan hengenheimolainen, pian 2 vuotiaan ja 9 kuisen tyttöjen äiti. Erotuksella tosin, että teillä on projekti jonkin verran pidemmällä jo kuin meillä ja meillä ei isi joka ilta jaksa raksalla painaa, mutta töissä sitäkin enemmän ja viikonloput on luonnollisesti raksalla.
VastaaPoistaOma henkireikäni on liikunta ja sitä tulee harrastettua hyvänä viikkona jopa 6 kertaa. Itse käyn harrastamassa isossa kuntokeskuksessa jossa on ilmainen lapsiparkki ja onneksi naapurin täti aina välillä myös katsoo lasten perään jos en viitsi heitä mukaani aina ottaa.
Itselleni kaikista pahinta aikaa oli kun projekti alkoi ja mies kävi kotona pääosin nukkumassa. Muutos kun tapahtui niin yllättäen heti kun rakennusluvan saimme. Ei siihen osannut edes varautua. Meillä pienin oli silloin muutaman kuukauden ikäinen vasta... Mutta kaikkeen tottuu ja vaikka ihanaa on että se mies on kotonakin välillä, niin meillä jotkut asiat jopa hoituvat paremmin ilman häntä :)
Lapsille tulee toki välillä itse kiukuteltua, mutta tuon liikunnan avulla olen jaksanut. Jos sitä ei olisi, tai mahdollisuutta sitä harrastaa, luulen että olisin jo hullujen huoneella :) Lakkis siis nostan kyllä yksinhuoltajille - heillä on valtava vastuu ja lasten hoito käy todella työstä.
Tsemppiä siis sinne ja tosiaan se kyllä lohduttaa, että pian on oma ihana uusi talo teillä!!
Hei Maaret!
PoistaMinäkin muistan, että pahinta aikaa oli kun raksaprojekti alkoi ja muutos tuli niin yhtäkkiä. Aiemmin sitä oli tottunut mitoittamaan jaksamisen siihen, että mies tulee kotiin klo 18 mennessä ja yhtäkkiä sain joka ilta hoitaa lapset nukkuman asti.
Hienoa, että sinulla on kuntokeskuksessa käytössä lapsiparkki! Meillä ei valitettavasti ole sellaista, mutta odotan nyt kovasti että ilmat tästä lämpenisivät ja lumet sulaisivat niin sitten voisin alkaa käydä taas lenkillä ..vaikka sitten klo 22 kun mies kotiutuu raksalta! :)
Jaksamista meille molemmille!!! :)