tiistai 11. kesäkuuta 2013

Perustuksia, sisustusta ja vähän pihaakin


Tänä vuonna pitkäksi venyneen talven jälkeen lämpimät kelit ovat suosineet rakentajia. Autotallin ja pihasaunan pohjaa on nyt tehty kovalla urakalla. Appi on lähes päivittäin ollut töissä pihallamme ja mies on jatkanut töitä illalla tultuaan kotiin palkkatyöstään. Nyt on perustukset saatu siihen vaiheeseen, että pohja odottaa sepelitäyttöä. Lapset ovat saaneet kahtena päivänä ihmetellä pihalla betoniautoja ja muutenkin ovat osallistuneet paljon auttamalla pappaa autotallin rakentamisessa.

Tällä kertaa minä en ole osallistunut raksailuun juuri ollenkaan (no ok, yhtenä päivänä olin vibran kanssa sohimassa anturan betonivalussa) sillä lapset ja kodinhoito ovat pitäneet kiireisenä.

Tässä tilannetta autotallin pohjasta kesäillan hämärässä toukokuun puolessa välissä:
 
 Ja tässä kesäkuun alkupuolelta:

Autotallin pohja
 

Pihasaunan pohja
 
Tässä meidän asuinrakennuksessa sisustaminen on edelleen vähän kesken. Tällä hetkellä työn alla on verhot olohuoneen erkkeriin. Kun rakentamiseen menee edelleen niin paljon rahaa niin ajattelin verhojen kassa säästää ompelussa. Kangaskaupan ompelijan ompelemana ompelu olisi maksanut 100€, joten nyt sitten vietän illat nuppineuloja kiinnitellen, silittäen ja ompelukoneella surrutellen. Iso kiitos ompelublogille Katin kaappikello.  Sieltä tämä ompeluamatööri sai arvokkaita vinkkejä tähän urakkaan! :)  Saa nähdä mitä niistä verhoista tulee. Ja miltä ne pellavaiset verhot tulevat verhotangossa roikkuessaan näyttämään... Toivottavasti materiaali ja väri olivat sellaisia valintoja, mitä ei tarvitsisi jälkikäteen katua. Laitan verhoista kuvaa tänne sitten kun saan ne valmiiksi. Ollaan nyt leikkimielellä heitetty, että jos verhoista tulisi juhannusverhot - jos ne saataisin valmiiksi juhannukseksi. Puolitoista viikkoa siis olisi vielä ompeluaikaa.
 
Pihan suunnittelu pitäisi olla myös työn alla, mutta jostenkin siihen ei ole nyt riittänyt aikaa. Se ainakin tiedetään, että rakennuslupaa verten pyydetty pihasuunitelma tulee menemään aikalailla uusiksi. Siinä suunnitelmassa kun ei oltu huomioitu kunnolla pihan korkeuseroja, terassia eikä täysin edes mittasuhteita.  Aika iso mylläys tuolle pihalle pitäisi tehdä. Haaveissani on ollut perustaa niitty siihen osaan tätä 1 ha tonttia, mihin ei hoidettua pihaa laiteta. Mutta nyt kun olen selvitellyt tuota niittyasiaa niin ei sekään sitten ole niin yksinkertainen, että "antaa kasvaa vaan". Niitty kun vaatisi ravinneköyhän hiekkamaan eikä tällaistä vanhaa ravinteikasta savipellon pohjaa. Ilman kunnollista perustamista, meidän niitty kasvaisi voikukkaa, juolavehnää ja ohdaketta. Mutta minä haluaisin harakankelloja, päiväkakkaroita ja ruiskukkaa. Ja ennen pihan totaalista mylläämistä (korkeuserojen tasoitus + pintamaan kuoriminen ja hiekalla + mullalla päällystäminen) ei oikein voi mitään istutuksiakaan laittaa. Eli pihaprojekti tulee tässä vielä venymään  - hyvinkin vielä ensi kesälle.
 
Mutta ennen kunnollista pihaa päästään jo vähän nauttimaan oman pihan antimista: väliaikaisella kasvimaalla kasvaa nyt perunaa, porkkanaa, salaattia, persiljaa, avomaakurkkua ja retiisiä. Pieniä arkionnen pisaroita. :)