maanantai 7. marraskuuta 2011

Hormit

Mä en ole päässyt raksalle pariin viikkoon, mikä kyllä harmittaa. Vaikka mä teen kotona kovasti töitä kahden oman pienen kanssa ja lisäksi edelleen hoitelen myös kaverini 2-vuotiasta kolmena päivänä viikossa niin silti on hassu tunne, että mä vaan lusmuilen kun en ole raksalla auttamassa "oikeissa töissä". 

Viime viikolla meille nousi muurarin toimesta kaksi hormia: Olohuoneeseen tulevaa takkaa varten ja saunaan tulevaa puukiuasta varten. Piipun paikat puhkaistaan kattoon vasta keväällä / kesällä.

Muuten sitten appi on jo saanut latettua meilkein kaikki villat verannan kattoon. Huomenna kakkoskerrokseen laitetaan lattialämmitysputket ja kipsivalu on siitä muutaman päivän päästä. Raksalle on tuotu myös jo valmiiksi tiilet olohuoneen kiviseinää varten, mutta voi olla, että menee  vielä aika kauan aikaa ennen kuin sitä päästään muuraamaan kun ensiksi pitäisi saada katto tehtyä (tuulensuojalevyt, höyrysulku, puhallusvilla) ja se työ on vielä hyvin kesken.


                    Takan hormi                                                 Saunan hormi
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti