keskiviikko 6. heinäkuuta 2011

Päätyelementit paikoillaan

Eilen meidän raksalla nostettiin talon päätyelementit ja kattolyhdyn elementti. Nostossa oli apuna naapuri tuolta tulevalta kylältämme kurottajansa kanssa. Kyseessä on siis laite.. kone..., jossa on n. 20m pitkä teleskooppivarsi. Enpä ollut aiemmin kuullutkaan moisesta laitteesta, mutta hieno juttu että sellainen löytyi ja ihan vielä omalta kylältä! Ja taas näyttää talo enemmän valmiilta talolta! :)

Talo päätyelementeillä. Alaosa maatattu pohjusteella -tässä syy värieroon

Tänään olin itse taas vaihteeksi raksalla hommissa. Ja taas oli lautoja maalattavaksi. Tällä kertaa kyseessä oli räystäslautoja, jotka olivat hiomatonta lautaa ja imivät maalia todella ahnaasti. Aika hidasta maalaaminen oli (ensin pohjuste, sitten kaksi kerrosta maalia. Koko päivän urakkana laudoista on maatattu jotakuinkin 12/100. Mutta kyllä tuo maalaaminen vaan oli terapiaa viime päivien lastenhoidon jälkeen! Nyt sain olla ihan rauhassa, omissa oloissani. Keskittyä vain maalin sutimiseen ja Radio Novan kuunteluun. Ja aurinko paistoi täydeltä taivaalta. Miehellekin jo sanoin, että hän voisi välillä vuorostaan jäädä hoitamaan lapsia päiväksi ja minä voisin karata useammin raksalle hermolepoon! ;-)
 
 
Otin muuten tässä yksi päivä kuvan meidän nykyisen kotimme kenkien säilytystilasta. Tuli vaan sellainen olo, että kyllä mä niin odotan, että päästäisiin uuteen kotiin, jossa olisi tilaa - myös kengille! :)


Loppuun vielä huikkasen, että te ketkä käytte välillä lukemassa tätä blogia niin ilmiantakaa itsenne vaikka kommenttien merkeissä! Olisi vaan hauska tietää ketkä täällä vierailevat! :)

2 kommenttia:

  1. Jee osaan nyt vihdoin ja viimein kommentoida tänne :D Tätä on hauska lueskella!
    - Heli sisko

    VastaaPoista
  2. En tiedä oonko onnistuntu kommentointi yrityksissäni, mutta aivan mahtavaa lukea tätä blogia. Sulla on sana hyvin hallussa =)

    VastaaPoista