tiistai 9. huhtikuuta 2013

Kevätaurinko lämmittää

Viime aikoina elämä uudessa kodissa on ollut aika lailla sisustamisesta stressitöntä arkea. Paljon sisustamista vielä on, mutta ei enää mitään sellaista akuuttia, mitä ilman ei voisi tulla toimeen. Yksi viimeisistä hankinnoista oli baarijakkarat keittiön saarekepöydän reunaan. Olipa siinä taas etsiminen, että löytyi minun nirsoon makuun sopivat. Olisin halunnut sellaiset kivat pyörivät, mutta lasten takia oli turvallisempi vaihtoehto päätyä tukeviin tuoleihin. Tuo valitsemamme malli oli Pohjanmaan Sola-tuoli Askosta.

Viime viikonloppuna saatiin hankittua kehykset meidän kolmelle hääkuvalle ja ne ovat nyt koristamassa makuuhuoneemme seinää. Lisäksi makuuhuoneeseen tehtiin kirppislöytö kun saatiin kaunis valkoiseksi maalattu puu-rauta-koristeinen sängynpääty ihan ilmaiseksi. Makuuhuone olisi ihan kivassa sisustusvaiheessa jos vielä saataisiin lamppu kattoon.... Nyt ollaan pärjätty lattialla olevalla kirkasvalolampulla, jonka valoisuutta saa säädettyä.

Verhoja kaipaillaan nyt kovasti olohuoneeseen. Kun aurinko paistaa (olohuoneen erkkerin ikkunat ovat etelän suuntaan) niin lämpötila sisällä nousee 27 asteeseen. Silloin on aikalailla veto pois eikä siivoaminen oikein maistu. Haluaisin jotakuinkin "tumman pellavan" sävyiset verhot. Tummemmat kuin meidän sohvat ja olohuoneen matto (vaalea beige), mutta ei kuitenkaan ruskeita. Ruskeat olisivat liian tummat. Myöskään en halua pimennysverhoja. ne tuntuvat liian raskailta - mutta sitten ei myöskään sellasia, jotka päästävät valoa kovasti läpi. Ei liene yllätys, että sopivia ei tahdo löytyä valmisverhovalikoimista. Kodin1:ssä ja Hemtexissä olen käynyt verhoja katsomassa. Seuraavaksi pitäisi suunnata kulku Eurokankaaseen jos sieltä löytyisi kivaa kangasta.. niin joutuisin sitten ompelupuuhiin.



Tytöt iltapalalla
 
Jossain sisustuskuvassa olin nähnyt orkidean kylpyhuoneessa. Olin skeptisen vakuuttunut, että mikään kukka ei voisi viihtyä kylpyhuoneen pimeydessä, mutta kun tarjouskesta löysin orkidean 4,90€ niin maltoin tehdä testin käytännössä! Ostin kukan tammi-helmikuun vaihteessa ja nyt alkaa viimeinenkin kukka siitä nuukahtaa. Eli reilun 2kk orkidea kukki. En tiedä kuinka kauan orkidean kukinta normaalisti kestää, mutta mielestäni 4,90€ oli ihan kohtuu hinta 2kk kestävälle kylpyhuoneen kaunistukselle! Ja jos hyvin käy niin ehkä tuo orkidea ilahduttaisi meitä vielä myöhemminkin kukillaan!

 
Tänä vuonna kevät on myöhässä. Saa nähdä koska autotallin rakentaminen pääsee alkamaan. Ei sillä sinänsä kiire ole. Olen kovasti nauttinut siitä, että ollaan saatu koko perhe viettää viikonloppuisin yhteistä aikaa. Edelleenkin taitaa olla vähän "traumoja" tuosta talonrakennusajasta.
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti