lauantai 25. elokuuta 2012

Ulkotyöt jatkuvat

Vietin tänään pitkästä aikaa päivän raksalla. Nyt kun työ- ja päiväkotiarki on alkanut niin ei vaan ole ollut aikaa raksailuun. Kun työpäivien välissä on yksi vapaapäivä niin sitä ei itse jaksa lähteä raksalle eikä toisaalta halua tyttöjä viedä hoitoon silloin harvoin kun kotona oleminen on mahdollista. Nyt sitten minulle sattui kokonainen viikonloppu vapaaksi, joten siitä raaski toisen päivän "uhrata" raksailuun. On se kyllä ristiriitaista, että raksalla olisi kyllä paljon töitä ja todellakin haluaisin antaa ison panoksen raksailun edistämiseksi, mutta entä sitten oma jaksaminen. Jos ei vaan jaksa? Tänäänkin kun olin yksin raksalla niin alkoi väsyttää niin kovasti, että oli ihan pakko käydä nukkumassa autossa 45 min päiväunet!

Nyt elokuussa raksalla on urakoitu talon ulkopinnan kanssa. Nyt on koko etuseinä verantoineen maalattu ja vuorilaudat ja kulmalaudat on laitettu paikoilleen. Ulkoapäin alkaa jo näyttää siltä, että talo olisi aikalailla valmis! Yksi päätyseinä on tosin vielä maalaamatta.

Talon etuseinä maalattu
 
Sisältä raksalla näyttääkin sitten ihan joltain muulta! Siellä ei ole laatoitusten jälkeen tehty juurikaan mitään. Paitsi tässä eräänsä sadepäivänä mies aloitti kattolistojen kiinnittämisen. Niin ja oli minun äitini siellä käynyt hinkkaamassa maalitahroja lattialaatoista.  En sitten ollut tehnyt riittävän perusteellista lattioiden suojausta kun seiniä olin käynyt maalaamassa. :/ Niin ja anoppi oli tehnyt aikamoisen maalausurakan kellarissa kun oli maalannut kaiteiden pylväitä ja välirimoja valmiiksi.

Ruokailutilan tämänhetkinen sisutus...

Ensimmäiset kattolistat paikoillaan! (ja kärpänen..)
 


2 kommenttia:

  1. Aikamoinen sissi kyllä olet kun ehdit edes vähän raksailemaan ja tasapainoilet kodin, raksan, työn, lapsien ja vauvamahan kanssa. Kymmenen pistettä ja papukaijamerkki sulle ja tsempitykset!

    VastaaPoista
  2. Kiitos Essi! Ei sitä jotenkin osaa itse arvostaa omaa työpanostaan. Aina tulee huono omatunto kun istuu netin edessä kun ei tee mitään hyödyllistä. Jotenkin tuntuu, että mies on paljon tehokkaampi (vaikkei hänellä vauvaa mahassa olekaan :) )

    VastaaPoista