sunnuntai 18. syyskuuta 2011

Villoja ja kellaria

Olen nyt ollut molempina viikonlopun päivinä raksalla. Vihdoinkin löytyi minulle jotain muuta tekemistä kuin maalaamista. Nyt pääsin nimittäin laittamaan villoja. Aluksi villojen laittaminen tuntui ihan mukavalta vaihtelulta, mutta kun villapöly (lasi?) alkoi kutitella kaulalla ja naamalla niin jo rupesi toivomaan, että urkakka olisi pikaisesti ohi. Nyt on villat laitettu kolmelle seinälle niihin paikkoihin mihin noita villalevyjä laitetaan (muihin kohtiin, lähinnä "kainaloihin" ja kattoon tulee puhallusvillaa). Yhden päätyseinän villoitus jää vielä ensi viikkoon.

Eilen kun istahdin työn lomassa hetkeksi levähtämään tulevalla parvekkeellaamme niin näin metsän laidassa hirven! Oli aika vaikuttava ilmestys vaikkei mikään sarvikruunu ollutkaan.

Mies ja appi ovat nyt saaneet laitettua rännit, otsalaudat ja hirsipaneelit esimmäiseen kohtaan eli yhdestä kulmasta talomme on nyt ulkoapäin lähes valmis.  Tänään miehet ovat tehneet töitä kellarissa. Nyt kellari onkin siinä kunnossa, että sähkötyöt voivat alkaa. Sähkömies ollaan nyt saatu sovittua ja sähkötyöt alkanevat nyt sitten ensi viikolla.

Ensimmäinen villoittamani seinä

Kellaria

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti