maanantai 29. kesäkuuta 2015

Kesäpuhteita


Viime kirjoituksessani kerroin marjapensaiden istuttamisesta. Nyt pensasalue on saanut lisäystä vielä yhdestä karviaisesta ja paikka on varattuna yhdelle valkoherukalle.


Marjapensaat
 
Marjapensaiden istutuskartta (selkä taloon päin suunnasta eli Pohjanjätti ja Katri lähimpänä taloa)
 
Marjapensaiden jälkeen istutin kolme japaninruusukvitteniä. Venuksen, Siriuksen ja kolmannen, joka ilmeisesti edusti jotain alkuperäisempää versiota. Nyt ainakin ristipölytys pitäisi olla taattu. Toivotaan vielä, että avonaiselle paikalle sijoitetut kasvit kestäisivät talven pakkaset ja jossain vaiheessa alkaisivat tuottaa hedelmiä!

Hedelmistä puheen ollen istutin myös uuden Pepi-päärynän edellisen Pepin tilalle, jonka rusakot söivät viime kesänä.

Ja rusakoiden tuhoihin liittyen pakko myös jakaa yksi aivan loistava tieto – miten pelastaa puu rusakon ruokailun jälkeen? (jos siis runkoa ei ole purtu katki-poikki niin kuin Pepi-päärynän kohdalla).

Meillä siis rusakot ehtivät nakertaa kahta omenapuuta ja Viktoria-luumua. Ai että harmitti! En vaan ollut jaksanut virittää verkkoja vilakassa syyssäässä ja yhtäkkiä lumi oli maassa ja rungot järsitty. Mikä hätiin? Oli ihan pakko olla olemassa jokin tapahtuneen peruuttamistoiminto! Siispä Googleen. Parikin keinoa löysin, joista päätin kokeilla seuraavaa: Kääri rungon ympärille märkää sanomalehteä ja sanomalehden päälle tiukasti kelmua. Tämän tein, jonka jälkeen vielä viritin verkot uusien vaurioiden ehkäisemiseksi ja sitten jäin odottamaan kevättä peläten pahinta ja toivoen parasta. Kun kevät koitti, sanomalehti kelmun alla näytti edelleen märältä (en tiedä pitikö näin olla – ilmeisesti) ja suureksi riemuksi kaikki vaurioituneet puut puhkesivat rehevään lehteen!!!! Tuo viritelmä perustuu siihen, että puu tarvitsee kuorta, jotta ravinteet voisivat kulkea ylös oksille puun ja kuoren välissä. Tuo sanomalehti+kelmu siis korvaa puulle menetetyn kuoren. En tiedä kasvattaako puu vähitellen uuden kuoren tilalle, mutta ainakaan vielä en ole uskaltanut kelmua poistaa. Tuskin siitä haittaakaan on kun varmasti joustaa ihan riittävästi, jotta runko pääsee kasvamaan leveyssuunnassakin.


Kelmulla ja sanomalehdellä tehty "keinokuori"
Vielä viime kerralla kirjoitin, että niittyprojekti saa nyt jäädä hyllylle. Olin aivan tympääntynyt rikkaruohojen rehottamiseen ja niitty-googlailujen perusteella olin todennut niittyprojektimme olevan varsinainen murheenkryyni. Virallisten (?) neuvojen mukaan kun niityn perustaminen lähtee monivuotisten rikkoruohojen hävittämisestä joko glyfosaatilla (=RoundUp) tai maanpinnan kuorimisella. Varsinkin voikukan hävittäminen olisi tärkeää.

Voikukkatilanteen totesin olevan aivan tuskastuttava. Voikukkaa rehottaa pihallamme ihan joka paikassa. Se yrittää myös kovin innokkaasti levittäytyä viime kesänä kylvetylle nurmikollemme. Vaikka RoundUppia niin vastustan niin yhden pienen pullollisen levitin sitä autotallin viereen nurmikkoalueen rikkaruohoille. Jälkikäteen totesin, että työ oli ollut aivan turhaa. Tuuli puhalsi uudet voikukan siemenet siihen paikkaan, mistä olin ehkä saanut osan voikukista juuri myrkytettyä.

Koska ajatus voikukkien hävittämisestä tuntui niin tuskastuttavalta, päätin muuttaa asennetta. Maalta on yksinkertaisesti mahdoton hävittää voikukkaa. Voikukkia on maaseudulla ollut kautta aikojen (oletan) ja niitä tulee aina olemaan. Turha siis lähteä räpiköimään vastavirtaan.

Voikukkaa, voikukkaa...

Viime keväänä yritin lähteä kitkemään rikkaruohoja käsin ”alaniityltämme”. Loppukesästä olin jo varma, että olin tehnyt aivan turhaa työtä, mutta tänä kesänä sain kuitenkin nähdä niityn suhteen ilahduttavan ja rohkaisevan yllätyksen! Alue, josta olin rikkaruohot kitkenyt, kukoisti nyt keltaisina laikkuina niittyleinikkiä, joka seassa violetit harakankellot saivat jo aikaan ihastuttavan niittytunnelman. Myös tädyke oli innostunut rikkaruohottomasta savimaasta.


 

 
Tästä innostuneena hain kottikärryt ja lähdin jatkamaan pellon kitkemistä uudelta alueelta. Suunnitelma tälle kesälle on kitkeä mahdollisimman paljon peltosauniota, voikukkaa ja ohdaketta pois ja syksyllä kylvää niittykukkia laikuiksi pitkin peltoa. ”Virallisten” ohjeiden mukaan projektini lienee tuhoon tuomittu, sillä en ole tuhonnut pellolta voikukkaa. Kuitenkin, koska päätin solmia rauhan voikukkien kanssa, niin elättelen vielä naiivia ajatusta, että voikukka ja niittykasvit mahtuisivat sulassa sovussa samalle pellolle – onhan niillä eri kukinta-aika. En ole tekemässä ”täydellistä” niittyä, joka miellyttäisi oppikirjan tekijöitä vaan perhosia houkuttelevaa kukkivaa aluetta pihamme reuna-alueille. Katsotaan mitä tästä tulee!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti