maanantai 15. syyskuuta 2014

Sisäpäivitystä

Viimeisimmät blogipäivitykset ovat liittyneet enemmänkin pihaan ja ulkorakennuksiin. Jotain pientä on kuitenkin tapahtunut myös sisällä kotonakin, joten siitä nyt muutama sananen ja kuvanen.

Ensinäkin kodinhoitohuone. VÄLITILA ON VIHDOIN VALMIS!!!!! Ei siinä sitten mennyt kuin melkein pari vuotta odottaa inspiraatiota toteutukseen! Hyvissä ajoin kyllä tiesin, että haluan taustalle lasin alle kuvia kissoistamme, mutta ajattelin ottaa kissoista itse studiokuvia eikä siihen tuntunut koskaan olevan sopivaa hetkeä (rakentaa studio, suunnitella kuvien rekvisiitta, opetella studiokuvaustekniikkaa, mahdollisesti hankkia lisävalaistusta...). Lopulta jouduin turvautumaan ihan "tavallisiin" kuviin kissoistamme, mutta lopputulos ei ollutkaan ollenkaan hullumpi. Näihin kuviin kun liittyy myös ihania muistoja kuvienottamistilanteista. Näissä kuvissa esiintyvät kolme vauvaamme ajalta kun perheessämme ei vielä ihmislapsia ollut. Eli tässä tämä nyt on: muistojen välitila! :)


Sitten oma makuuhuoneemme. Ostimme uuden sängyn. Ikean väliaikainen 160cm leveä sänky (sinänsä kyllä ihan hyvä nukkua ensimmäiset käyttövuodet) sai poistua 180cm leveän jenkkisängyn tieltä. Kyllä nyt maittaa nukkua! Sängyn lisäksi unen laatuun on vaikuttanut myös se, että lapsukaisemme ovat pääsääntöisesti lakanneet huutelemasta yöllä. Pikkuherran kanssa tissitellään kerran vielä aamuyöstä ja nuorempi neitokainen ilmoittaa kuiskaten käyvänsä vessassa, mutta muuten yöt ovat nukkumista varten! Niin ja sänky on muuten merkiltään Sinfonian Bravo ja selkämme kiittävät kun saavat nukkua kovalla patjalla ilman pehmentävää petaria.

 
Eteisessä meillä oli pitkään väliaikaislipastona pappani vanha yöpöytä. Se oli kuitenkin jo jonkin verran naarmuilla ja täyspuisena turvonnut niin, etteivät laatikot enää tahtoneet aueta. Lipasto siirtyi uuteen käyttöön tekniseentilaan ja tilalle ostettiin Sotkasta Havanna-pikkupöytä.

 
Meidän nuorimmainen saa edelleen jatkaa vauvapäivien viettämistä nukkumalla isin ja äidin makuuhuoneessa, mutta kun lelut eivät enää tahtoneet mahtua lelulaatikkoon olohuoneeseen niin ostettiin pojan (tulevaan) huoneeseen jo valmiiksi leluhylly. Tyttöjen leikkihuoneessa on Ikean Expedit -hylly ja vastaavan halusin myös pojan huoneeseen. Ikea oli kuitenkin lopettanut Expeditin valmistamisen ja tilalle on tullut hieman sirorakenteisempi Kallax-sarja. Tässä siis Ikean Kallax-hylly ja edessä meidän kestovaippapöksy. (paljonhan meillä oli jo ennestään kestovaippoja pojalle tyttöjemme jäljiltä, mutta ihan pakkohan pojallekin oli muutama uusi vaippa ostaa - niin ihania kuoseja vaippoihin on saatavilla. Kuvan "Lempi" -merkkinen vaippa löytyi käyttämättömänä kirppiskeltä)
 
 Pojan huoneeseen ostin maton Hobby Hallista. Kovasti googlettelin kotona mattotarjontaa poikien huoneeseen, mutta todella petyin valikoiman kanssa. Poikaväriset matot olivat todella värikkäitä, jolloin maton olisi pitänyt olla ensimmäinen hankinta ja maton ympärille miettiä siihen sopiva tapetti ja verhot. Tai sitten matossa oli joku mauton kuva (ainakaan 1-vuotiaan huoneeseen en itse valitsisi sarjakuvahahmon kuvaa) tai sitten matot olivat turhan pieniä. Tämä Hobby Hallin matto ei ollut varsinainen lasten matto, mutta mielestäni hauskempi kuin ihan yksivärinen matto ja sopii yhteen myös hillitynvärisen tapetin kanssa.  Näihin hillittyihin sisustuväreihin sopii sitten levittää värikkäät lelut lattialle! :)



sunnuntai 6. heinäkuuta 2014

Piha työn alla

  Viime kesänä suunnittelimme autotallin rakennusurakan alla ulkoistavamme pihan tekemisen ammattilaisille. Nurmikon kohdalla mietimme, ettei siemenistä istutettava nurmikko sopisi lapsiperheelle - miten lapset saisi pysymään pois juoksentelemasta mullalta niin että nurmiko saisi rauhassa kasvaa. Haaveilimme siis siirtonurmesta.
 
Tänä keväänä kuitenkin ehkä hieman virkeämpinä emme pitäneet nurmikon istuttamista enää hullumpana ajatuksena. Hullulta sen sijaan tuntui ajatus laittaa tuhottomasti rahaa sirtonurmeen tai että ammattilainen heittelesi siemenet maksusta mullan pintaan kun itsekin voisimme saman työn ilmaiseksi tehdä. Netistä imimme parhamme mukaan tietoa nurmikon istuttamisesta. Jo viime syksynä opimme pihan muotoiluun osallistuneen puutarhurin kautta, että hyvä kasvualusta on todella tärkeä juttu nurmikolle. Niinpä päätimme tilata puutarhurin suosittelemaa kalkittua ja lannoitettua Metsäpirtin multaa. Nurmikkoa päätimme istuttaa n. 1000m alueelle ja kasvualustaa varasimme 15 cm paksuudelle. Yhteensä pihaan ajettiin multaa 11 kuormallista. Jo tutuksi tullut maaurakoitsija levitti mullan pihalle ja häneltä saimme vielä viime hetken vinkkejä kylvöä varten. Nurmikon siemeneksi valitsimme kulutusta kestävän sametti-expert -nurmiseoksen. Kolmen lapsen kanssa nurmikko tulisi varmasti joutumaan kovalle käytölle eikä tuntunut kivalta ajatukselta rajoittaa lasten juoksemista nurmikolla ettei nurmikko menisi huonon näköiseksi.
 
Netin ohjeiden mukaan multa olisi ollut tärkeä tasoittaa jyrällä ennen ja jälkeen kylvämisen, mutta maaurakoitsija tiivisti levittämänsä mullan valmiiksi kaivurin kauhalla ja oli sitä mieltä, ettei jyräämisen tässä tapauksessa ollut olennaista. Hieman jännitti uskoa tätä neuvoa sillä multaan jäi edelleen painaumia kävellessä. Toinen neuvo mitä maaurakoitsija sanoi oli että ensimmäisen nurmikon leikkuun jälkeen nurmikko näyttäisi tasaiselta vaikka maan pintaan vielä kylvettäessä jäisi painaumia jalanjäljistä.
 
Siispä sitten jyräämättä heitelimme siementä mullalle ja sen jälkeen harasimme siemenet pintamullan sekaan. Tämän jälkeen kastelimme mullan sadettimella. Yhteensä pihalla oli käytössä kolme sadetinta samaan aikaan, joiden paikkoja vaihtamalla saimme koko nurmikkoalueen kasteltua illan aikana - useita tunteja siihen kuitenkin meni. Tiukkaa kastelurytmiä noudatimme parin viikon ajan kun aurinko paistoi tuona aikana niin kovasti.
 
 
Ensimmäisenä yönä kylvön jälkeen ilves oli kynnyt tutustumassa muuttuneeseen pihapiiriin
 
Nurmikon kylvämisen jälkeen aloimme innolla odotella sen itämistä. Ensimmäiset hentoiset vihreät piikit nousivat maasta aika tarkalleen yhden viikon päästä kylvöstä! Silloin tuli jo vähän voittaja-fiilis: hei meidän istuttama nurmikko itää!!!! Nurmikko lähti itämään laikuittain. Aluksi ainakin minä epäilin, että tällainen maallikko oli ilmeisesti epäonnistunut kylvässä ja joutuisimme kovastikin tekemään korjauskylvöä. Lisäksi nurmikkoon tuli koko ajan enemmän ja enemmän jalanjälkiä sadettimien siirtelyn takia. Lapsille (5, 3 ja 1v) kuitenkin kaikki pisteet siitä, että pysyivät kiltisti pois mullan päältä! Kahden viikon kuluttua kylvästä alkoi kahden viikon sadekausi. Normaalisti tälläinen sateinen kesä olisi harmittanut kovasti, mutta tänä vuonna olimme vilpottömän iloisia kun saimme unohtaa jokailtaiset tunteja kestäneet nurmikon kastelut! Tuo sade teki todella hyvää nurmikolle ja vähitellen myös monet aiemmin itämättömät alueet lähtivät itämään.
 
1 viikko kylvämisestä
 
 10 päivää kylvämisestä
 
Viiden viikon päästä kylvämisestä nurmikko alkoi olla jo varsin tuuheassa kunnossa ja  suurin osa nurmikon heinästä oli 10 cm pituista eli siemenpussin ohjeen mukaan valmista ensimmäistä leikkausta varten. Aurinkoisena lauantaipäivänä isäntä pääsi sitten testaamaan uutta päältäajettavaa Jonseredia. Noin 1h30min siinä meni n. 1000m leikatessa. Leikattu nurmikko näytti hyvältä! Maaurakoitsijamme oli ollut aivan oikeassa sanoessaan, että enemmäisen leikkuun jälkeen maanpinnan epätasaisuudet eivät enää nurmikossa näy!
 
 
5 viikkoa kylvämisestä
 
Krokettia vasta-ajetulla nurmikolla

Nyt vaan miettimään istutuksia!
 
Tässä nurmikkoa kasvatellessa olen viettänyt useita tunteja iltaisin tietookoneen ääressä miettien mitä kasveja pihalle haluaisin. Jonkun verran ovat ajatukset matkan varrella muuttuneet, mutta nyt uskallan kirjoittaa, että istutettaviksi puiksi pihalle tulee ainakin kolme terijoensalavaa, yksi hevoskastanja, kolme tai neljä tammea, yksi tai kaksi vaahteraa ja yksi pihlaja. Lisäksi pihalle tulee hedelmäpuita: omenapuita, luumupuu, kirsikkapuu ja päärynäpuu. Tien viereen pihalle tultaessa haluaisin ruusua. Scarlet pavement on sellainen ruusu, jota toivoisin löytyvän kaupasta kun pensaiden istuttamiseen on aikaa. Kyseisen ruusun kohdalla pisteet tulevat pitkästä kukinta-ajasta, runsaista ja isoista kiulukoista (haaveilen tekeväni joskus ruusunmarjahilloa) ja pirteästä aniliininpunaisesta väristä. Osalle tontin reunasta haluaisin suoja-aidanteeksi todennäköisesti jotain n. 1-1,5m korkuista angervoa. Näkösuojalle tontillamme ei ole tarvetta, mutta pellolle levitettäviä myrkkyjä eli kauniimmin sanottuna kasvinsuojeluaineita en kaipaa heti pellon viereen kasvatettavien marjapensaiden päälle. Jotain angervoa voisi myös istuttaa terassin sivuille niihin kohtiin, joissa ei ole portaita. Ihanaa tehdä tehdä näitä istutussuunnitelmia!
 
Nurmikon istutuksen ja muun puutarhasuunnittelun ohella tämän kesän projekti on ollut terassin tekeminen. Terassista halusimme lopulta melko ison. Mitoiksi tuli 8x6m. Talon portaissa käytimme siperian lehtikuusta ja koska olimme siihen oikein tyytyväisiä niin halusimme myös terassin samasta materiaalista. Olihan lehtikuusen hinta todella suolainen verrattuna painekyllästettyyn puuhun, mutta kyllä se vaan hyvältä näyttää ja on ekologinen.
 
 
Terassi rakentumassa
 
Valmis terassi ja paviljonki
 
Kyllä sitä nyt nauttii kun vihdoinkin pääsee nauttimaan pihalla olemisesta!!!  Ensimmäiset puolitoista vuotta vaihtoehtoija oli pihalla oleilla sepelillä tai rikkaruohoja rehottavien maakasojen päällä!  Nyt meillä on terassi ja nurmikko. Ei tätä jotakin vielä ymmärräkään todeksi! :)





keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

Kevättä kellarissa ja pihalla

Aikaa on vierähtänyt joulusta ja edellisestä blogipäivistyksestä. Usein on ollut mielessä, että blogiin pitäisi kirjoittaa, mutta sitten on tuntunut, ettei ole kuitenkaan niin paljon kirjoitettavaa, että olisi rohkaistunut aloittamaan uutta päivitystä.

Nyt huomaa, että "vanha sanonta" "Jos muutat keskeneräiseen kotiin niin keskeneräisiä töitä ei tule tehtyä valmiiksi" pitää paikkansa - ainakin minun työpanoksen osalta. Kodinhoitohuoneen välitila on edelleen kesken. Taustalle pitäisi tulla valokuvia kissoistamme, mutta en ole saanut laitettua pystyyn "kissojenkuvausstudiota", joten kuvat ja koko välitila odottavat edelleen, että saisin inspiraation. Lisäksi kesken on veranta. Syksyllä jo ostin siihen puisen penkin, mutta pöytä ja pienempi penkki on edelleen hakusessa. Täytyy sanoa, että meidän arki kolmen pienen lapsen kanssa on sellaista hulabaloota, että sisustukselliset yksityiskohdat jäävät prioriteettilistassa aika alhaalle. Vaikka ne silti mielessä ovatkin ja aiheuttavat kevyttä harmistusta kun ei saa tehtyä taloa valmiiksi.

Mutta jotain kuitenkin on saatu tehtyä, siitä iso kiitos ahkeralle miehelleni. Talven aikana on siivottu kellari. Syksyllähän siellä oli edelleen raksapölyllä päällystetty betonilattia täynnä pahvilaatikoita, työkaluja, laudanpätkiä, ylijäämä parketin paloja, ruuveja, nauloja, valmiiksi kesää varten ostetut puutarhakalusteet, polkupyörät, jne, jne, jne - hyvä, että kellarissa mahtui kulkemaan. Nyt on rakennusmateriaalit kannettu ulos ja kaikki säilytettävä siirretty yhteen "huoneeseen" kellarissa ja kaikki muu osa kellarin lattiaa päällystetty epoksilla ja sen päällä vielä mattalakka. Lapsilla oli hauskaa kun pääsivät tyhjään kellariin purkamaan energiaa.



Enää kellari ei ole tyhjä vaan tilasimme sinne varastohyllyjä kaikelle mahdolliselle varastoitavalle tavaralle, jotta voisimme pitää asuintilat enemmän pelkistettyinä. Lisäksi haimme Ikeasta monta kannellista 45 litran Samla-laatikkoa. Niihin on ollut kätevä pakata varastoitavat tavarat ja hyllyt ovat säilyneet siistin näköisinä vaikka tavaralla ovatkin jo täyttyneet. Kyllä täytyy kerran vielä hehkuttaa, että tuo kellari on ihan loisto juttu!!!

 
Nämä kuvassa näkyvät hyllyt ja kaapit tilattiin Heksaplanilta ja lisäksi toiselle seinälle tuli vielä Ikean Pax -vaatekaappeja. Huonekalujen kokoaminen on tullut tämän uuteen asuntoon muuttamisen myötä hyvin tutuksi hommaksi. Näille Heksaplanin kaapeille ja hyllyille pitää kyllä antaa erikoismaininta erityisen helpon koottavuuden takia. Pieni miinus menee tällä kertaa Ikealle - tai ei mitään miinuksia tarvittaisi, jos Ikean päässä olisi yhdessä asiakaspalvelijan kanssa mietitty mitä kaikkia osia vaatekaappiin tarvitaan. Nyt on sitten kahden vaatekaapin takia tehty kolme ostosreissua Ikeaan: Ensimmäisellä kerralla ostettiin vaatekaappien rungot, toisella kerralla ovet kaappeihin ja kolmennella kerralla saranat oviin! ;-)


Tänä vuonna talvi oli mitä oli. Lunta tuli hetkeksi alle 10cm ja tosi vähän ulkoiltiin lasten kanssa siihen nähden, että on kuitenkin oma iso piha, jossa olisi periaatteessa helppo ulkoilla. Lapsilla ei kuitenkaan ollut paljon tekemistä kun hiekkalaatikko ja maa olivat jäässä eikä lunta ollut kuitenkaan niin paljon, että olisi voinut hiihtää ja pulkkailla muuta kuin muutamana päivänä. Talvi meni siis oikeaa talvea odotellessa ja yhtäkkiä todettiin, että talven sijasta voikin alkaa odotella kevättä.

Talvella piti hioa myös pihasuunnitelmaa, mutta jostain syystä sekin jäi. Nyt vihdoin, muutama viikko sitten tehtiin raakasuunnitelma istutettavien puiden suhteen. Meillähän oli ollut ihana ajatus toteuttaa tammikuja tuohon tien varteen, mutta ei jotenkin ollut tullut mieleen, että eihän siihen tien varteen voi isoja puita istuttaa kun ojassa kulkee sähkökaapelit... Eli hyvästi vaan tammikuja. Täytyy miettiä jos tammien sijaan tien reunaan laittaisi jotain pienempijuurista pensasta. No, tammikujan sijasta suunniteltii nyt pihan tienpuoleiselle reunalle "näköesteeksi" tammea, terijoen salavaa ja yksi hevoskastanja. Lisäksi sitten suunnitelmissa olisi hedelmäpuita: ainakin jokaiselle kolmelle lapselle oma omenapuu, sitten yksi luumupuu, kirsikkapuu ja päärynäpuu. Voi että kun kärsivällisyys ei tahtoisi ollenkaan riittää siihen, että puut alkaisivat oikeasti tuottaa hedelmää!

Piha on tosiaan edelleen musta ja savinen. Viime syksynä levitetty täytemaa on nyt talven aikana painunut ja saadaan vielä tilata vähän lisää täytemaata. Tulevia istutuksia varten kompostimulta on hyvässä "käymisvaiheessa". Vuosi sitten maaliskuussa meille tuli ensimmäinen kompoti - L&T:n Globe korotusosalla. Vuoden biojätteet + kaksi säkillisttä kompostikuiviketta sinne meni juuri ja juuri sisään. Nyt sitten maaliskuun lopulla ostettiin toinen samanlainen Globe (Kiitos vaan suosituksista Kirsi ja Piritta!!!) ja tyhjennettiin vanhat kompostijätteet siihen. Tosi hyvältä näytti! Vuoden päästä voidaan jo lapata itsetehtyä multaa puutarhakasveille!


 

Ja jotten blogin päivitys päättyisi kompostikuvaan niin perään vielä muutama vähän esteettisempi keväinen otos! :)