lauantai 22. lokakuuta 2011

Ovet

Tänään meillä alkoi ulko-ovien asentaminen paikoilleen. Oli taas yllättävän hidas ja haastava projekti. Jotekin mä taas ajattelin, että äkkiäkös nuo pojat naputtelevat karmit paikoilleen ja sitten vaan nostetaan ovet saranoilleen... Joopa joo.. Ne ovet painoivat ihan älyttömän paljon! Niiden kantaminen sisään oli jo iso juttu, saati sitten meidän makkarin parvekkeen ovien nostaminen kakkoskerrokseen! No, nyt on sitten ne makkarin ovet ja sen alapuolella oleva saunan terassin ovi paikoillaan. Allaolevassa kuvassa vasta makkarit ovet on saatu paikoilleen. Sen lisäksi kuvassa näkyy valmis katto (kattotiilit laitettu siis) ja tuulensuojalevyillä päällystetyt kainalot.

Makkarin tuplaovi paikoillaan!

Tällä viikolla meidän kellariin ja ekaan kerrokseen valettiin lattia. Tänään mä konttasin kellarin lattian reunoja ympäri ja puukolla siistin reunoja, joissa näkyi reunusmuovin kaistaleet. Enää ei näy. Sitten naputtelin kirveellä seinästä valusta johtuneita epätasaisuuksia ja polyuretaanivaahtoa irti. Olisi joo pitänyt olla jotkut suojalasit. Vieläkin toisessa silmässä kiusaa betonimurunen. Nyt on seinät siloiset vastaanottamaan rappauksen, joka tehdään ilmeisesti tuossa marraskuun alkuviikoilla. Siivoamisen jälkeen aloin kantamaan sisälle ja kasaamaan kellarin lattialle lautatapulia maalatuista otsalaudoista, joita ei sittenkään laiteta enää tänä vuonna paikoilleen. Siihen päälle pitäisi vielä latoa ulkoiseiniin tulevat hirsipaneelit, jotka myöskin naputellaan paikoilleen vasta ensi keväänä / kesällä.

Mies piti tän meneen viikon kesälomaa -yksi viikko oli kesältä jäänyt. Nyt on spu-levyt laitettu kahteen seinään ja toiset kaksi seinänkohtaa olisi vielä jäljellä. Sen lisäksi tontilla on kaivettu panospuhdistamo maan sisään.

lauantai 15. lokakuuta 2011

Tilkitsemistä

Mä olen nyt ollut raksalla tänään ja viime viikon lauantaina tilkitsemässä ikkunan rakoja. Lasivillaa ja pellavaeristettä. Mä toivoin jo pääseväni eroon tuosta kutisevasta lasivillasta, mutta ei. Ja vielä pitäisi kuistin kattoon laittaa lasivillalevyjä. Mun onnekseni levyt loppuivat tänään kesken ja sain keskittyä vain ikkunan rakoihin. Kyllä siihenkin mun koko työpäivä meni. Mutta en mä ole kateellinen miehellenikään, joka sahailee spu-eristettä millintarkasti ja sahatessa kuuluu sellainen inha styrox-nitinä.

Nyt työn alla on kakkoskerros. Anoppi ja appi kiinnittivät vanerilevyjä lattiaan. Tänään tuo muutaman päivää kestänyt urakka saatiin valmiiksi ja nyt kakkoskerroksessa ei enää tarvitse hyppiä kattorimojen päällä varoten putoamasta ykköskerrokseen. Mies sitten tosiaan aloitti tänään spu-levjen kiinnittämisen kakkoskerroksen seiniin. Spu-levy on kuulemma kaksi kertaa niin eristävää kuin lasivillalevy. Mainittakoon se nyt tässä. :) Tuohon spu-levyn päälle tulee sitten enää hirsipaneeli.

Ja mitä vielä raksalla on viime aikoina saatu tehtyä niin nyt on kaikki "kainalot" peitetty tuulensuojalevyllä. Niinpä talossa on nyt kaikki seinät ummessa eikä sisälle enää tuule muuta kuin oviaukoista. Tosi paljon edistymistä on tapahtunut parin viikon aikana. Tosi kiva tietysti! Kyllä mä niin odotan sitä, että päästäisiin taas elämään normaalia arkea koko perhe.

Vaikka en mä nyt voi kauheasti valittaa mun "yksinhuoltajuutta". Meidän nuorempi neitonen on lähtenyt kävelemään ja arki kotona menee pääsääntöisesti ihan mukavasti. Uskaltauduinpa jopa ottamaan kaverini 2-vuotiaan lapsen meille hoitoon kolmeksi päiväksi viikossa lokakuun ajaksi. Ylimääräinen lapsi tuo ihan kivaa vaihtelua meidän arkeen ja kun hoitolapsi on haettu kotiin niin sen jälkeen tuntuu aina tosi leppoisalta kun meillä on vain kaksi alle kolmevuotiasta lasta! :)


Panoramakuva kakkoskerroksesta

SPU-levyjen asennustä 2.kerroksen lyhtyyn

keskiviikko 5. lokakuuta 2011

Lattialämmitysputkia

Eilen Tom Allenin miehet kävivät asentamassa meidän kellariin ja ykköskerrokseen lattialämmitysputket. Nyt kun tuota kuvaa katsoo niin onpa aika mieletöntä, että työ saatiin tehtyä yhdessä päivässä! Kahden miehen toimesta!


Sitten toinen urakka, mikä ei ole aivan yhtä ripeään tahtiin sujunut eli katon tekeminen niin sekin on nyt muutamaa peltiä vaille valmis. Eilen oltiin käyty laittamassa meidän kaksi kattoikkunaa paikoilleen. Ne tulevat valaisemaan meidän (vanhempien) makuuhuonetta ja yläkerran vessaa.

Tuolla raksalla ei nyt sitten kauheasti voi sisällä kulkea kun lattia on tuonnäköinen mitä kuvasta näkyy. lattiavalu on tilattu ja se tullan tekemään todennäköisesti 17. tai 18.10. eli parin viikon kuluttua.

lauantai 1. lokakuuta 2011

Piha myllätty

Nyt on meidän piha myllätty aika hurjan näköiseksi. Pihaan on tehty kaivannot talon ja tulevan talousrakennuksen ja talon ja tulevan pihasaunan välille. Ennestäänhän pihalla oli auki kaivanto talon ja panospuhdistaman välille. Tänään mies ja appi laittoivan noihin uusiin kaivantoihin viemäri- ja vesiputkia ja lämpökanavia. Vielä pitäisi laittaa sadevesiputket. Sen jälkeen kaivannot päästäisiin peittämään.

Minulla ja miehelläni oli eilen piiiiitkästä aikaa kahden keskeistä laatuaikaa. Siskoni ja hänen poikaystävä tulivat meille kotiin hoitamaan lapsia yön yli ja me miehen kanssa suunnattiin illalla retkeilemään... raksalle! :) Ensiksi viritettiin työmaavalot, jotta nähtiin laittaa teltta pystyyn pellolle metsän reunaan. Sitten tehtiin kunnon kävelylenkki tulevissa asuinmaisemissamme. Saimme vähän tuntumaan siihen miltä tuntuu kävellä tuollapäin pilkkosen pimeässä kun meidän 1,5km tien matkalla ei ole yhtään katulamppua. Näin helsinkiläistyneen ihmisen näkökulmasta tuntui upealta nähdä pitkästä aikaa tähtiä! Eihän niitä nimittäin Helsingissä näe kun kaupungin valot valaisevat taivaan.

No, tuon iltakävelyn jälkeen sitten menimme talon raakileemme sisälle - työmaavalot valaisivat piknik-paikkamme. Istuimme mukavasti lämpöisellä styrox-alustalla, lämmitimme vedenkeittimellä teevettä ja paistoimme sähkögrillissä makkaroita (ja mun soijanakkeja!) ja maissia. Iltapalan jälkeen mentiin telttaan palelemaan. Mutta joo, oli siinä silti tunnelmaa ja tosi mukavaa vaihtelua arkeen! :) Vielä ISO kiitos siskolle ja siskon poikakaverille! :)

Tässä vielä myllätty pihamme