lauantai 12. marraskuuta 2011

Eikö tilkitseminen koskaan lopu?

Mä pääsin taas pitkästä aikaa raksalle. Tilkitsin meidän makkarin parvekkeen ovien raot, laitoin väliaiakaisen eristeen makkarin katonrajaan estämään sisälle tuulemisen ja sitten laitoin eristettä verannan ikkunoiden ja oven rakoihin. Lisäksi ei mitenkään vähäpätöisenä askareena, siivosin meidän ykköskerroksen. Se olikin aika hurjassa kunnossa miesten jäljiltä! ;-) Mutta joo, tilkitsemistä jäi edelleen. Kuitenkin positiivista on, että tilkitsemisestä on ollut jo hyötyä. Sisälämpötila on nyt 9c kun ulkona on 3c. Siitä kiitos myös muutamalle lämpöpuhaltimelle! :-)

Tällä viikolla kakkoskerrokseen on tehty kipsivalu. Nyt sekin lattia on pintamateriaalia vaille valmis.

Tulevan sisustuksen puolesta ollaan mietitty nyt kattopaneelin väriä. Seinät meillä lakataan kuultavan valkoiseksi. Kattoon tulee helmipaneelia, mutta minkä värisenä? Vaihtoehtona ovat kuultavan valkoinen tai peittävän valkoinen. Olen katsellut sisustuslehdistä kuvia ja tuntuu että kaikissa seinät ja katto ovat samaa väriä. Mä ajattelin, että siitä tulisi kivaa kontrastia jos seinät olisi kuultolakattu ja katto olisi peittävän valkoinen, mutta... onkohan se sittenkään hyvä korostaa kattoa niin paljon... Saa kertoa mielipiteitä!!! =)

Pitäisi tehdä kaikista sisustusjutuista päätökset hyvissä ajoin, mutta mä en jotenkin osaa miettiä "kauas tulevaisuuteen". Mielummin siivoan kotona vallitsevaa epäjärjestystä kuin selaan esitteitä ja mietin minkälaiset kaakelit laitetaan vessaan puolen vuoden kuluttua. Valitettavasti nuo puolet vuodet kuluvat tosi nopeaan. Nytkin piti tehdä aika hätäseen päätös takasta (siitä riippui jotkut horminmuurausjutut). Olisi kiva, että jatkossa mitään sisutuksellista ei tarvitsisi päättää muutamassa päivässä. Eli nyt niitä sisustuslehtiä ja esitteitä selailemaan (mä kehoitan itseäni samaan varmaan taas parin kuukauden kuluttua)!

2krs aulan ja makuuhuoneen aluetta

1 kommentti:

  1. Ihanat noi pariovet teidän makkarista! Hyvältä näyttää, vaikka tilkitsemistä riittääkin ;)
    voi sisustus. Meidän pitäsi vissiin viimein päättää mitä pistetään kosteiden tilojen kattoon, kun mä en halua puun väristä paneelia sinne. Mutenkin mennään näissä kyllä ihan viimetipassa. Ei ihan onnistunut meidän "hyvissä ajoin" suunnittelut :P

    VastaaPoista