lauantai 3. elokuuta 2013

Sisältä ja ulkoa

Kesäkuun ensimmäisinä päivinä alkoi verhoprojekti ja nyt elokuun alussa voin vihdoinkin sanoa, että verhot ovat valmiit! Voi miten tietoisuus keskeneräisestä projektista tuntuikaan rasittavalta taakalta nämä kaksi kuukautta. Lähes joka päivä sitä ajatteli, että verhojen ompelua pitäisi jatkaa, mutta ei vaan tahtonut jaksaa. Nyt sysäyksen projektin loppuunsaattamiselle aiheutti mieheni, joka kommentoi "huomenna et tee mitään verhojen suhteen vaan pidät lepopäivän". Ja minähän en lepää, vaan näytin miehelleni, että näin rykästään projekti loppusuoralle ja seuraavana päivänä lastenhoidon välissä kävin ompelemassa yhden sauman, seuraavassa välissä silitin yhden verhon, taas kun tuli hetki vapaata, viimeistelin yhden verhon, sitten tosien ja lopulta pääsin tyytyväisenä katsomaan valmista lopputulosta. Jos verhot arvosteltaisiin käsityötunnin tuotoksena antaisin itselleni arvosanaksi 8+. En kuitenkaan viitsi tänne ruveta tallentamaan muistiin verhoissa olevia pieniä vikoja. Perustyytyväinen olen kuitenkin lopputulokseen! :)

 
 Myös makuuhuone on vihdoinkin saanut verhot! Nämä valoverhot ovat Prismasta. Kun ripustin verhot seinälle huomasin niiden olevan liian pitkät, mutta... oikeastaan tykkään niistä tuollaisenaan. Lyhennetään sitten joskus myöhemmin jos helma alkaa kovasti keräämään pölyä.

 
Ja lampun löysin kattoon asuttuamme uudessa kodissamme 5kk. Tätä lamppua olin katsonut jo viime syksynä Kodin Terrassa, mutta ajattelin sen olevan makuuhuoneeseemme liian iso. Edellytyksenä kun piti olla, ettei mies löisi päätään lamppuun. Lopulta kuitenkin otin riskin ja ostin lampun sillä en yksinkertaisesti vaan löytänyt mitään muuta lamppua, mistä olisin tykännyt yhtä paljon. Lampussa oli pitkä ketju, jonka varassa se roikkui, mutta kun ketjun lyhensi minimiin niin korkeus oli sopiva.
 

 
Ja tässä näkyy Facebookin kirpparilta ilmaiseksi saatu sängynpääty. Sänky tosin menee uusiksi jossain vaiheessa. Tarvetta olisi leveämmälle sängylle, jonne mahtuisi paremmin myös kissat ja maksuuhuoneessamme öisin vierailevat lapsemme nukkumaan.
 



Ja sitten ulkoa:

Nyt on leikkimökki ihan valmis. Tässä vielä kuva, miltä leikkimökki näyttää asuinrakennusken rinnalla.
 
Kun taloustakennus odotti sepeliä pohjalleen niin sillä aikaa mies ja appi rakensivat saunan rungon valmiiksi.
 
 Viikko sitten oli talkoopäivä, jolloin kattotuolit nostettiin miesvoimin (no oli vähän apua yhdestä traktoristakin :) ) paikoilleen.


Ja tässä tämänhetkinen tilanne. Tytöille viritettiin raksailuaikaiset keinut parrusta roikkumaan. Ja tytöt tykkäävät! :) Maanantaina (siis ylihuomenna) on tuossa vastaava mestari tekään runkotarkastusta.
 
Ja huh huh, olinpa jo unohtanut, että rakennusprojektiin liittyy lautojen maalaaminen. Urakka tuntui ihan loputtomalta asuinrakennusta rakennettaessa, mutta kyllä sitä valkoista lautaa tarvitaan paljon myös tähän talousrakennnukseen. Anoppi on nyt muutamana päivänä ollut meillä maalaamassa. itse tunnen syyllisyyttä kun en ehdi juurikaan raksailuun osallistumaan, mutta tänään sain viettää ulkona reilun tunnin maalauspuuhissa kun mies hoiti lasten iltatoimet. Tuloksena oli kuusi (kahteen kertaan)maalattua otsalautaa. Vaivaiset kuusi!!! No, katsotaan jos ensi viikolla saisin tyttöjä äidilleni hoitoon ja ehtisin päiväsaikaankin vähän maalaamaan kun poika on päiväunilla.


2 kommenttia:

  1. voi hyvä Luoja, miten ihana leikkimökki!!!! paljonko sillä on korkeutta? mahdunko minä sinne? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välitän ihailut appiukolle! :) Korkeutta on parhaimmillaan harjan kohdalla n. 165cm. Leikkimökki on muuten 1:5 kopio meidän asuinrakennuksesta, paitsi korkeutta on lisätty niin, että lattiataso on hieman sokkelin alapuolella.

      Mutta Mari kyllä sinne aukuinen mahtuu hyvin sisälle vaikakaan ei seisomaan. Erkkerin kohdalla on istumataso, jossa mahtuu hyvin istuskelemaan! :)

      Poista